Mikä on syntymäkartta tai tähtikartta?
Syntymäkartta on syntymähetken 'taivaan tilanne', sen hetken planeettojen asemat omassa aurinkokunnassamme, ns. trooppisen eläinradan mukaan, täältä
maapallolta katsottuna tietenkin. Syntymäkartassa ovat planeettojen asemat eläinradan merkeissä ja huoneissa. Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto ovat jokaisen syntymän aikaan jossain. Syntymäkartta on monimutkainen kokonaisuus, jonka tulkitseminen vaatii kokemusta ja taitoa! Syntymäkartan laatimiseen tarvitaan tarkka syntymäpäivä, -kellonaika ja -paikka. Pelkän päivämäärän perusteella jonkinlaisen tulkinnan voi myös tehdä.
Miten planeetat vaikuttavat meihin?
Nykyastrologiassa ei pyritä niinkään tutkimaan sitä mikä luonnontieteellinen mekanismi planeettojen vaikutuksen takana on. Tokihan se jokin on, kaikki alkuaineethan ovat yhteydessä aurinkokunnassamme. Voidaan pikemminkin sanoa, että planeetat ovat kuin kellon viisareita, joita on opittu lukemaan. Toki selkeitä maanpäällisiä näyttöjä planeettojen vaikutuksesta näkyy vuorovesissä, pieneliöissä ja naisten kuukautiskierrossa. Joka tapauksessa vuosituhansien aikana on opittu yhdistämään monenlaisia maanpäällisiä asioita planeettojen asemiin.
Eivätkö tähtikuviot siirry aikojen saatossa, muuttaen eläinradanmerkkien rajoja?
Länsimaisessa astrologiassa on huomattu, että vaikka kaukaiset tähtikuviot siirtyvät, eivät ne lopulta määritä merkkien sijaintia. On itse asiassa hyvin mystistä mihin astrologinen eläinrata perustuu, mutta ei ainakaan konkreettisiin kaukaisiin tähtikuvioihin! Aineen perimmäinen olemus on sitäpaitsi hyvin monimutkainen ja liikkuva. Se, että luulemme näkevämme jonkin esineen paikallaan, pysähtyneenä, onkin vain näennäistä paikallaanoloa esineen muodostavien hiukkasten hitaasta vauhdista johtuen. Universumi on viime vuosikymmeninä osoittautunut erittäin monimutkaiseksi, niin, että ydinfyysikotkin yllättyvät löydöistään.
Määrittävätkö planeetat täysin kohtalomme?
Syntymäkarttaa voidaan verrata mahdollisuuksien karttaan tai eräänlaiseen tiekarttaan. Astrologin tehtävä on tuoda ihmisen mahdollisuudet ja voimavarat esiin, mutta viisas hallitsee tähtiään eli osaa välttää luonteeseensa kuuluvat karikot. Tieto lisää ymmärrystä ja elämän hallintaa, ja ihmisellä on itsellään vastuu omasta elämästään. Psykologi Erich Fromm sanoi aikoinaan: "Ihmisen tärkein tehtävä on oman inhimillisen olemuksensa toteuttaminen", ja tähän ihmisen olemuksen kartoitukseen astrologia on oivallinen apuväline. Vain harvat ovat tyytymättömiä hyvän astrologin neuvoihin.
Astrologisesti voidaan myös tarkastella tiettyä ajankohtaa huomioiden henkilön lähtökohdat ja nykyiset olosuhteet. Positiivinen asennoituminen on kaikessa oivallista, sillä silloin ihminen kohtaa haasteensa rakentavasti, oppii niistä ja ymmärtää olevansa osana suurempaa kokonaisuutta, mikä on terveellistä ihmismielelle.
Mikä on nouseva merkki?
Nouseva merkki on se eläinradan merkki eli viitteellinen tähtikuvio, joka on nousemassa horisontissa tarkalla syntymähetkellä. Nouseva merkki on täysin aurinkomerkistä riippumaton. Nouseva merkki heijastaa ihmisen ulkoista olemusta, tyyliä ja tapaa toimia ihmissuhteissa. Sitä voidaan pitää myös eräänlaisena filtterinä, joka tuo oman tapansa suodattaa kokemuksia. Nouseva merkki näkyy selvimmin sosiaalisissa tilanteissa ja uusia ihmisiä
kohdattaessa.
Mikä on nouseva planeetta?
Nouseva planeetta on aivan itäisen horisonttipisteen läheisyydessä eli nousevan merkin kohdalla oleva planeetta. Se värittää myös voimakkaasti ulkoista olemusta. Kaikilla ei ole nousevaa planeettaa.
Miksi on olemassa tuli- ja vesimerkkejä?
Eläinradan merkeillä on erilaisia ominaisuuksia. Tulimerkit, Oinas, Leijona ja Jousimies liittyvät innokkuuteen, dynaamisuuteen ja itsensä esille tuomiseen; maamerkit, Härkä, Neitsyt ja Kauris kuvaavat hyvin realistista ja rakentavaa tapaa toimia; ilmamerkit, Kaksoset, Vaaka ja Vesimies ovat sillanrakentajia; vesimerkeille, Ravulle, Skorpionille ja Kaloille ominaisinta on sisäistyneisyys ja voimakas tunne-elämä. Myös huoneiden elementtilaatu on tärkeä.
Neljä elementtiä ovat perusta myös ilmansuunnille ja elementit kuvaavat hyvin konkreettisen elämän eri laatuja, kaikki tarpeellisia ja toisiaan täydentäviä.
Voiko ihminen syntyä 'huonojen tähtien' alle?
Ei. Maailmankaikkeus on tarkoituksenmukainen ja meillä pienillä ihmisillä ei voi olla käsitystä, että planeetat kiertävät tai sijaitsevat jotenkin huonosti. Me olemme osa suurta kokonaisuutta, jota voi jumalaksikin kutsua, ja tässä meidän on tärkeä ymmärtää oma paikkamme ja tarkoituksemme. Planeettakuviot eivät ole arvostusmielessä eri arvoisissa asemissa, vaan jokainen kartta on haaste sen kantajalle. Nykyistä Vesimiehen aikaa voisi sanoa ihmiskunnan kulta-ajaksi, sillä ihmisellä on yhä enenevässä määrin mahdollisuus toteuttaa itseään monipuolisesti. Esimerkiksi kaikkien miesten ei ole pakko olla sotilaita, ja 'pehmeän' syntymäkartan omaavat miehet löytävät tarkoituksensa paremmin. 'Pehmeä' syntymäkartta olisi miehillä ollut 'huono' jossain kulttuurissa. Naisilla päinvastoin.
Mikä on Vesimiehen aika?
Kevätpäiväntasauspisteen siirtymiseen liittyvä Vesimiehen aika on pitkä, parituhatta vuotta kestävä aikakausi, joka on alkamassa näinä aikoina. Edeltävä, uskonnollisuuden aikakausi alkoi Kristuksen syntymän aikoihin ja kesti meidän päiviimme asti. Tämä Kalojen aikakausi oli sen ajan astrologien tiedossa, ja näin
itämaan tietäjät - astrologit - lähtivät hakemaan uutta profeettaa Kalojen symboliikkaan liitetystä maasta, Israelista.
Vesimiehen ajan on katsottu olevan solidaarisuuden ja yksilöllisyyden aika. Teknologian
esiinmarssi liittyy myös vahvasti Vesimieheen. Ilmaelementin merkkinä Vesimies vetää ihmiskunnan korkeuksiin, sekä henkisesti että fyysisesti. Maallinen raadanta ja sidonnaisuus tiettyyn maaperään vähenevät.
Miksi en tunnista itsessäni aurinkomerkkini tyypillisiä ominaisuuksia?
Ihminen ei ole pelkkä horoskooppimerkki. Toisin sanoen Aurinko ei ole ainoa tekijä ihmisluonteen määrittelyssä. Aina kun
huomioidaan lisää tekijöitä syntymäkartasta - Kuun, Merkuriuksen tai vaikkapa Marsin sijainti - saadaan enemmän tietoa ihmisestä. Mm. Auringon läheisyydessä tai siihen aspektissa olevat planeetat ovat tärkeitä. Syntymäkartta on hyvin monimutkainen tulkittava, ja jossain päin maailmaa siihen vaaditaan neljän vuoden koulutus!
Lehtihoroskoopit perustuvat pelkkään aurinkomerkkiin ja sen vuoksi ne ovatkin enimmäkseen viihdettä.
Voiko kenestä tahansa tulla astrologi?
Astrologiksi on opiskeltava, ja pohjalla täytyy olla riittävä kiinnostus ihmiseen ja ihmisen psykologiaan. Astrologin täytyy omata paljon ajattelukapasiteettia, taipumus yhdistellä eri asioita keskenään, hyvä oivalluskyky, ja, ennen kaikkea, kyky rakentavaan ajatteluun. Empatiaa tarvitaan erityisen paljon työssä, jossa otetaan henkilökohtaisesti asiakkaita vastaan. Astrologin on hyvä tiedostaa sisäiset ongelmansa, jottei projisoi niitä asiakkaaseen.
Käytetäänkö astrologiaa muuhun kuin ihmisen elämän tarkasteluun?
Astrologiassa tehdään myös yhteensopivuusanalyysejä kahden ihmisen välillä. Miehen ja naiset välinen suhde, sen laatu ja mahdollisuudet valottuvat tätä kautta. Jotkut sopivat toisilleen paremmin jo heti alkujaan.
Astrologiaa voidaan käyttää myös yrityksen tilanteen ja tulevaisuuden arviointiin. Yrityksen perustamishetki, kuten liikkeen avaamishetki on silloin tärkeä.
Alkamishetket ovat merkityksellisiä astrologiassa. Myös valtioilla on oma karttansa, niiden perustamishetken mukaan. Monien valtioiden kohdalla on kuitenkin epäselvyyksiä siitä, mikä se tarkka perustamishetki lopulta on. Monet valtionpäämiehet (Reagan, Mitterrand, Jeltsin) käyttävät astrologiaa.
Miksi astrologiaa kritisoidaan?
Länsimainen tiede on suuntautunut astrologiaan ristiriitaisesti. Vaikka astrologiasta on tehty useita tutkimuksia, näistä useimmin otsikoihin pääsevät ne, jotka kritisoivat astrologiaa. Kuitenkin mm. Michel Gauquelinin ja Vernon Clarkin tutkimukset tukevat astrologisen käsitejärjestelmän toimivuutta. Kvantitatiivinen tiede ei ole kyennyt kumoamaan astrologista toimivuutta, eikä se ole vähentänyt astrologian arvoa hyvin toimivana itsetuntemuksen välineenä ja metodina. On huomattava, että vaikka tieteen sisällä on useita eri koulukuntia, astrologiaa kritisoivat yleensä luonnontieteellisen paradigman omaavat edustajat. Laadullinen tutkimus ja sen tuomat mahdollisuudet on julkisessa keskustelussa lähes kokonaan sivuutettu. Ja mikä pahinta, astrologiaa haluavat
arvostella ne, jotka eivät hallitse sen kieltä. Miten esimerkiksi Italian kieltä voisi tutkia osaamatta itse kieltä?
|